Tiedekulmassa keskusteltiin ilmastoviisaista valinnoista torstaina 21.9. Mukana tilaisuudessa olivat CO-CARBON -hankkeen tutkijat Outi Tahvonen ja Jussi Lampinen sekä seitsemän muuta Strategisen tutkimuksen neuvoston ilmastonmuutosta koskevan tutkimusohjelman tutkijaa. Tilaisuutta luotsasi Iltalehden politiikan ja talouden toimittaja Jari Hanska. Tapahtumassa oli paikan päällä noin 30 kuulijaa ja striimiä seurasi noin 40 henkeä.
Tilaisuuden puheenvuorot oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa keskusteltiin suomalaisten ilmastoasenteista ja -arvostuksista. Tämän osuuden avasi Helsingin yliopiston maantieteilijä Joni Vainikka, joka aluksi toisti jo laajasti tunnustetun ajatuksen siitä, että ”ilmastonmuutos ei ole vain kriisi, vaan oikeastaan olotila”, mikä kuvaa hyvin ilmastonmuutoksen kietoutuneisuutta ihmisten arkeen. Vainikka toi puheessaan esiin sen, kuinka ilmastoasenteet pääpiirteittäin Suomessa seuraavat ihmisten kaupungistuneisuutta ja koulutustasoa. Suuret kaupungit erottuvat myönteisyydessä ilmastotoimia kohtaan, mutta kulttuurisidonnaisuutta ei ollut havaittavissa etelä-pohjoinen tai itä-länsi akseleilla. Ihmiset, joiden toimeentulo ja liikkuminen on riippuvaista fossiilisista polttoaineista, näkevät muutoksen tarpeellisuuden ongelmallisimpana.
Samassa osuudessa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Anna Strandell kuitenkin huomautti, että jopa ilmastoskeptiset henkilöt kiinnittävät esimerkiksi asumisessaan energiatehokkuuteen huomiota, koska se on merkittävä kustannuskysymys. Jussi Lampinen puolestaan toi omassa puheenvuorossaan esiin, kuinka helsinkiläiset suhtautuvat pääosin myönteisesti hiiliviisaisiin tapoihin hoitaa ja suunnitella kaupunkiluontoa ja viheralueita.
Ohjelman toisessa osassa tarkasteltiin arjen käytäntöjä. Turun yliopiston psykologian professori Paula Salo pohti puheenvuorossaan ilmastoratkaisuja muun muassa ihmisen tiedonkäsittelyn ja tunteiden kannalta. Hän toi esiin, että ihmisistä tuntuu yleensä pahalta, kun heidän pitää luopua jostain, ja että on helpompaa tehdä ratkaisuja siltä kannalta, mikä tuntuu tässä hetkessä hyvältä, kuin ajatella pitkän tähtäimen etuja ja haittoja. Toisaalta taas muiden esimerkki voi kannustaa tekemään hiiliviisaita valintoja. Esimerkiksi yhden asukkaan aurinkopaneelit voivat houkutella muitakin naapurustossa hankkimaan sellaiset. Eräänlaisena johtopäätöksenä Salo esittikin, että arjen valinta-arkkitehtuuria olisi hyvä muokata niin, että se on ilmastovalinnoille suotuisa.
Helsingin yliopiston tutkija Eliisa Kylkilahti puolestaan toi esiin, että taloudelliset seikat ja epäselvät omistussuhteet esimerkiksi sukulaisten kesken vaikeuttavat ilmastoviisaita ratkaisuja asumisessa. Osuuden lopuksi Outi Tahvonen esitteli kaupunkivihreän toteutusketjua ja kotipihan hiilikortistoa. Hän herätti puheenvuorossaan kuulijat ajattelemaan muun muassa sitä kuinka outoa on, että usein ihmiset tekevät ensin paljon töitä saadakseen hiiltä keväällä pihalleen, mutta sitten syksyn tultua näkevät vähintään yhtä paljon vaivaa viedäkseen sen sieltä pois. Sen sijaan hiilipuutarhuroinnin ohjenuoria noudattaen voisi hiilen saada sitoutumaan kotipihoihin paremmin.
Kolmannessa osuudessa puolestaan pohdittiin oikeutta vaatia oikeudenmukaista ilmastovastuullisuutta. Osuuden avasi Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Antti Belinskij, joka puheenvuorossaan totesi, että Suomessa kyllä ihmisille annetaan osallistumismahdollisuuksia päätöksentekoon ja suunnitteluun, mutta varsinaiset oikeudelliset vaikuttamistoimet ovat rajallisia. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jani Lukkarinen puolestaan heitti ilmaan ajatuksen siitä, että ilmastotyö ei saisi olla vain ”keskiluokan etuoikeus”. Sen sijaan se tulisi tuoda lähelle kaikkia ihmisiä ja konkreettisesti mukaan arkeen. Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen ympäristöoikeuden professori Kati Kulovesi puolestaan puhui lopuksi ilmasto-oikeudenkäyntien räjähdysmäisestä kasvusta maailmassa viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Yhteenvetona tilaisuudesta voitaisiin todeta, että suomalaisilla on paljon kiinnostusta ilmastoasioihin ja työkaluja hiiliviisaaseen elämiseen sekä osallistumiseen on tarjolla. Yhteiskunnalliset rakenteet eivät kuitenkaan aina tue ilmastoviisaita valintoja ja sen vuoksi paljon potentiaalia voi jäädä hyödyntämättä.
(Kuvat ja teksti: Johanna Hohenthal/CO-CARBON)