Roberto Fuscon ja Teemu Lehmusruusun kokeellinen dokumenttielokuva Keuhkot on syntynyt yhteistyössä CO-CARBON hankkeen kanssa. Keuhkot-teos on nähtävillä ilmaiseksi LUX Helsinki valotaidefestivaaleilla 3.-7.1.2024 Esplanadilla klo 17-22. Keuhkoista syntyy myös tallenne eli myöhemmin valkokankaalla toistettava näytösversio sekä videodokumentointi Esplanadin toteutuksesta.
Joulukuun alussa Keuhkot-teos alkoi saada fyysisiä muotoja. Tähän saakka se on elänyt konseptina ja ideana toteutuksesta sekä animaationa tietokoneen ruudulla. Käymme verkkaista keskustelua taiteilija Teemu Lehmusruusun kanssa Aalto-yliopiston lavastustaiteen työpajalla, korkeassa tilassa suurten koneiden jatkuvan mölyn ja auringon valossa leijailevan pölyn keskellä. Teemu tekee liitoksia kaupunkitilaan pystytettävään puiseen seinämään, jolle kokeellinen dokumenttielokuva Helsingin keuhkoista tullaan heijastamaan.
Kaikki ei aina mene suoraan niin kuin ideatasolla suunnitellaan. Yksi teoksen tekemisen pienistä käytännön haasteista oli löytää laserleikkuri, joka pystyi käsittelemään tarpeeksi isoja puulevyjä, jotta Helsingin maantieteellisen kartan ääriviivat saatiin piirrettyä esiin. Mutta juuri se onkin taiteellisen tekemisen, ja usein myös tutkimuksen suola. Se jokin yllättävä, joka puskee ajattelun uusille urille ja toteutuksen toisenlaiseksi, aiemmin tuntemattomaksi. ”Taiteessa tämä yllätyksellisyys on luontevasti osa prosessia, toivottu ja hyväksytty, lopputuloksen tuleekin olla jotain odottamatonta. Tieteessä prosessia pyritään hallitsemaan enemmän, ja siten saatetaan menettää joitain polkuja, jotka veisivät ennen kartoittamattomille alueille.” Teemu pohtii. ”Taide on vapaampaa. Taiteen ei tarvitse olla sillä tavalla suoraan käyttökelpoista. Se on eri asia, kuin vaikkapa käyttöhuonekalu.”
Monia asioita ei voi oikein edes suunnitella, niitä hiotaan loppuun vasta käytännössä. Ja usein aikataulu on tiukka. Esimerkiksi LUXissa aikaa teoksen pystyttämiselle ja testaamiselle on vuorokausi. Ihmiselle, joka käytäntöä ei tunne, moni ratkaisu saattaa ihmetyttää. Esimerkiksi taso, jolle teos tullaan heijastamaan, on maalattu tummanharmaaksi. Eikö valkoinen olisi paras? ”Valkoinen heijastaisi liikaa kaupungissa kaikkialla olevaa hajavaloa,” Teemu kertoo. ”Videotykin voimakas valokeila heijastuu tummanharmaasta selkeämmin, kun sen ei tarvitse kilpailla hajavalon kanssa. Lopulta näemme teoksen tulevan muodon ja projektorin heijastuksen voimakkuuden vasta pysytyksessä. Vaatiihan se kylmää hermoa ja luottamusta tekemisen prosessiin. Mahdollisia haasteita seuraavat yleensä ratkaisut. Ja samalla, pettymyksiäkin täytyy uskaltaa kohdata.”
Paikka ja tilanne määrittelevät paljon. Mitään korjaavia maalauksia tai kittauksia ei perillä enää voi tehdä. Pakkasen takia videotykki laitetaan yleensä esimerkiksi työmaakoppiin. ”Sellaista emme tässä sijainnissa eli Esplanadilla tilallisesti voisi tehdä, joten onneksi saimme Lapista lumilinnasta erityisen pakkasenkestävän suojuksen videotykille”, Teemu toteaa. Yleensä teokset LUX Helsinki festivaaleilla ovat suurempia, leikkien vaikkapa kokonaisella rakennuksen julkisivulla, jonka kaltaisia Teemukin on aiemmin tehnyt. Keuhkot puolestaan on kompakti teos, joka kutsuu pysähtymään. LUXissa teosten välillä kulkevat isot ihmismassat, joten pienikokoiset teokset saattavat luoda ihmisvirtaan pullonkauloja. Mutta pieni teos voi olla myös mukava inhimillinen kontrasti suhteessa muihin valtaviin. Tämä nähdään sitten festivaaleilla.
Omassa ja kollegoidensa taiteellisessa työskentelyssä Teemu on huomannut useampia erilaisia tapoja linkittyä tieteeseen. ”Yksinkertaisimmillaan voi olla kyse tiedon visualisoinnista, mutta harvoin jäädään tuolle asteelle. Paljon kiinnostavampaa on vaikkapa inspiroitua jostain datasta tai tieteellisestä tuloksesta, jolloin tieteestä tulee taiteellisen havainnon lähde, kenties alku vuoropuhelulle.” Tämänkaltaiset pohdinnot suhteessa ympäristödataan ovat keskeisessä roolissa Teemun väitöskirjatyössä Aalto-yliopiston Taiteen ja median laitokselle.
Tiedän, että Teemun kanssa käyty keskustelu paljasti vasta pienen osan teoksen tekemiseen liittyvästä prosessista. Sitä suuremmalla kunnioituksella tulen kohtaamaan Keuhkot-teoksen. Teos muotoutuu lopulta vasta katsojan kokemuksessa, ja itse tulen katsomaan teosta uusin silmin. Mitä jos avaisimme tieteen tekemisen prosesseja samaan tapaan, katsoisivatko myös tieteen yleisöt tutkijoiden saavutuksia uusin silmin ja olisivat niistä enemmän vaikuttuneita? Teemun hiljattain päättynyt Trophic Verses -projekti kuljeskeli näissä tieteen ja taiteen rajamaastoissa ja on hyvin mahdollista, että CO-CARBON yhteistyö tulevaisuudessa virittää näitä keskusteluja edelleen.
Kuvat Keuhkot-teoksen rakentamisesta, Elina Alatalo.