Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaalin yhteydessä järjestettiin viime elokuussa pääkirjasto Oodissa tiedeseminaari. Seminaarissa keskusteltiin kaupunkivihreän roolista kaupunkien ilmastotyössä ja esiteltiin CO-CARBON -hankkeen tuloksia. Englanninkielinen seminaari oli suunnattu etenkin hankkeen sidosryhmille eli kaupunkisuunnittelun ja viheralan ammattilaisille sekä tiedeyleisölle ja kaikille ilmastoviisaiden kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille.
Kaupunkivihreän monet hyödyt
Seminaarin ensimmäiseksi puhujaksi oli kutsuttu Suomen Ilmastopaneelin jäsen professori Timo Vesala Helsingin yliopistosta. Puheessaan Vesala nosti esiin etenkin tiheästi asuttujen kaupunkien merkittävän roolin hiilidioksidipäästöjen lähteenä globaalilla tasolla. Hän myös korosti niin sanottujen luonnollisten ilmastoratkaisujen, eli hiilinieluina toimivien metsien, kosteikkojen, maaperän ja valtamerten, merkitystä hiilen sidonnassa. Ihmisten tuottamat hiilidioksidipäästöt ovat niin suuria, että kaupunkivihreän hiilensidontakyky vaikuttaa niihin suhteutettuna prosentuaalisesti pieneltä. Vesalan mukaan kaupunkien kontekstissa merkittävämpää onkin, että kaupunkivihreä ei ainakaan lisää hiilipäästöjä, toisin kuin muu kaupunkialueiden maankäyttö.
Toisessa kutsutussa puheenvuorossa maisema-arkkitehti Ulrika Åkerlund Ruotsin kansallisesta asumisen, rakentamisen ja suunnittelun neuvostosta (Boverket) esitteli kaupunkivihreän monia hyötyjä liittyen muun muassa suojautumiseen sään ääri-ilmiöiltä, terveyden tukemiseen, biodiversiteetin vaalimiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hän kertoi myös Ruotsin tavoitteesta integroida urbaanit viheralueet ja ekosysteemipalvelut osaksi suunnittelua ja rakentamista suurimmassa osassa kuntia vuoteen 2025 mennessä. Tällä strategialla Ruotsi pyrkii osaltaan vastaamaan kaupunkeja koskeviin EU:n ennallistamisasetuksen vaatimuksiin. Tällä hetkellä noin puolessa Ruotsin kaupungeista latvuspeittävyys on 30% tai enemmän. Esimerkiksi kaupunkipuiden jakautuminen on kuitenkin vielä epätasaista eri kaupunginosien välillä ja sitä tulisi parantaa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nauttia kaupunkivihreän monista hyödyistä. Lopuksi Åkerlund korosti vielä, että juuri nyt on tärkeä hetki toimia kaupunkivihreän edistämisen hyväksi, sillä se on korkealla globaalilla poliittisella asialistalla.
Timo Vesala piti seminaarin ensimmäisen kutsupuheenvuoron (kuva: Anna Pursiainen)
Hiilinielujen kvantifiointia hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi
CO-CARBON -hankkeen tulosten esittelyn avasivat Liisa Kulmala (Ilmatieteen laitos), Justine Trémeau (Ilmatieteen laitos) ja Minttu Havu (Helsingin yliopisto) puheenvuoroilla liittyen vihreän infrastruktuurin hiilivarastojen, hiilivuon ja hiilen talteenoton mittaamiseen. Kulmala loi ensin yleiskatsauksen hiilinieluihin erilaisissa urbaaneissa ympäristöissä. Tämän jälkeen Trémeau kertoi muun muassa tutkimuksesta, jossa oli vertailtu nurmea ja niittyjä ja saatu tulokseksi, että nurmi toimii vakaampana hiilivarastona kuin niitty. Mutta koska niityt ovat vastustuskykyisempiä kuivuudelle kuin nurmikot, on kannattavaa muuttaa nurmikkoja niityksi. Havu puolestaan raportoi SUEWS-mallinnuksesta, jonka mukaan Helsingin kaupunkikasvillisuudessa puut ovat voimakkaimpia hiilinieluja, ja vastaavat 40%:n osuutta kaikesta hiilen otosta. Mallinnusta voidaan hyödyntää kaupunkisuunnittelun ja päätöksenteon tukena hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi.
Yhteiskunnan ja yhteisöjen tuki kaupunkivihreälle
Seuraavaksi esitysten teema vaihtui hiiliviisaan kaupunkivihreän tarkasteluun monihyötyisyyden näkökulmasta. Outi Tahvonen ja Anna Ryymin (Hämeen ammattikorkeakoulu) tarkastelivat aluksi kaupunkivihreän rakentamisen ja ylläpidon kansallisia ohjeita ja osoittivat niiden puutteita. Jussi Lampinen (Helsingin yliopisto) puolestaan kertoi tutkimuksista, jotka liittyivät hiiliviisaiden ilmasto- ja biodiversiteettiratkaisujen julkiseen kannatukseen kaupungeissa. Tutkimuksen mukaan Helsingissä kannatus vaihtelee kohtalaisen ja voimakkaan välillä muun muassa sosio-ekonomisen kontekstin, viheralueiden saavutettavuuden, ja hiilensidontaa koskevan ymmärryksen mukaan. Biodiversiteetin suojelun ja hiilineutraalisuustavoitteiden käytäntöön viemisessä tulisi huomioida erilaiset arvot, asenteet ja viheralueiden käyttötavat sekä viheralueiden eriasteinen saavutettavuus. Jotta tähän päästään, tulee suunnittelussa soveltaa osallistuvia käytäntöjä, tunnistaa eri asioiden väliset kytkökset sekä se, että biodiversiteetin, hiilensidonnan ja viheralueiden sosiaalisten arvojen väliset win-win tilanteet eivät todennäköisesti ole universaaleja. Ranja Hautamäki (Aalto yliopisto) päätti osuuden esitelmällään, jossa hän kävi läpi CO-CARBON hankkeen laatimia politiikkasuosituksia kaupungeille.
Anna Ryymin (vas.) ja Outi Tahvonen (oik.). (Kuva: Justine Trémeau)
Kaupunkivihreän tulevaisuus
Seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jonka teemana oli kaupunkivihreän rooli tulevaisuudessa. Aluksi paneelissa keskusteltiin ilmastotyöhön liittyvistä haasteista. Panelistit maalailivat vastauksissaan varsin kompleksista kuvaa, johon liittyi muun muassa tieteellisen tiedon epäilyä, taitojen puutetta ja poikkisektoraalisen yhteistyön, poliittisen päätöksenteon ja erilaisten aikaperspektiivien yhteensovittamisen haasteita sekä selkeiden ohjenuorien ja tiedeperusteisen arvioinnin puutetta, varsinkin yritysmaailmassa.
Ratkaisuksi haasteisiin panelistit ehdottivat esimerkiksi toimivaa työkalua, jolla voitaisiin numeerisesti arvioida kaupunkivihreän pinta-alaa ja sen lisäämisen vaikutuksia yksittäisissä rakennusprojekteissa. Olisi myös tärkeää uudistaa olemassa olevia järjestelmiä ottamalla oppia Suomen ulkopuolella hyväksi todetuista ratkaisuista. Yleisen poliittisen ja yksittäisten kansalaisten asenneilmapiirin tulisi myös muuttua kapunkivihreää suosivammaksi. Kaupunkivihreän lisääminen pitäisi myös saada kaupunkisuunnitteluun ja siihen liittyvään lainsäädäntöön kiinteäksi osaksi. Timo Vesala kiteytti vastauksessaan myös hyvin sen, kuinka ei aina voida miettiä vain rahaa, vaan on hyväksyttävä se, että olemme ympäristölle velkaa ja sen velan maksaminen on tietenkin kallista.
Paneelissa keskusteltiin myös tieteen ja käytännön välisen kuilun kaventamisesta. Miisa Tähkänen esitti yritysmaailman puolelta toiveen yleistajuisista julkaisuista ja oppaista, joiden avulla ei-tieteentekijät ymmärtäisivät helposti, kuinka vihreää siirtymää voitaisiin parhaiten edistää. Tähän tutkijat vastasivat myöntävästi, mutta hieman kangerrellen, koska tieteeseen liittyvän epävarmuuden kääntäminen selkokielelle ei aina ole helppoa. He tosin myönsivät, että epävarmuudesta voisi myös viestiä avoimemmin. Christopher Raymond muistutti myös, että selkeitä luontoperusteisia ratkaisuja on jo esitetty, mutta usein vallitsevien käytäntöjen muuttamiseen ei välttämättä ole tarpeeksi halua, koska se on epämiellyttävää ja vaatii vaikeita päätöksiä.
Lopuksi panelistit tähdensivät muun muassa, että pienet askeleet (esim. julkisen liikenteen käyttö) ovat tärkeitä ilmastotoimien edistämiseksi ja kenenkään ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä. On myös tärkeää suojella olemassa olevaa luontoa ja maaperää sekä identifioida alueita, joilla luonto on kärsinyt ja joilla ennallistamistoimet olisivat tärkeitä. Kaupunkivihreään liittyvistä oikeudenmukaisuuskysymyksistä ja esim. niiden suhteesta kaupunkien eri alueiden väliseen eriarvoisuuteen tulisi myös keskustella enemmän. Tieteellisessä argumentoinnissa ja viestinnässä tulisi myös huomioida yleisö ja sen intressit (esim. taloudelliset) eikä korostaa aina esimerkiksi vain ekologista näkökulmaa.
Aloituskuva: Paneelikeskustelun osallistujat Timo Vesala (Helsingin yliopisto), Ulrika Åkerlund (Boverket, Sweden), Liisa Kulmala (Ilmatieteen laitos), Christopher Raymond (Helsingin yliopisto) ja Miisa Tähkänen (Green Building Council Finland). Keskustelun vetäjänä toimi Tiina Merikoski (Aalto yliopisto). (Kuva: Justine Trémeau)
Teksti: Johanna Hohenthal
Tiedeseminaarin esityskalvot löytyvät festivaalin sivulta.