Ajankohtaista

YLE: Helsingin viheralueiden määrä on vähentynyt 70-luvulta lähtien

Helsinkiläisillä on huoli kaupunkinsa puista, eikä turhaan. Ylen artikkelissa CO-CARBON hankkeen johtaja Leena Järvi viittaa tuoreeseen julkaisuumme, jonka mukaan Helsingissä olevien viheralueiden määrä ja latvustopeittävyys vähenivät 1970-luvulta 2010-luvun alkuun mennessä 15 prosenttiyksikköä. Esimerkiksi kadunvarsipuiden hyödyt kaupungeille ovat kuitenkin moninaiset, ja yksi merkittävä asia on niiden viilentävä vaikutus (HS). Puut varjostavat, mikä viilentää katuja ja rakennuksia. Lisäksi ne lisäävät veden haihduntaa, mikä taas viilentää ilmaa puiden ympärillä. Nämä hyödyt ovat paikallisia, mikä tarkoittaa, että meidän tulisi kiinnittää huomioita etenkin niihin kaupunginosiin, joissa latvustopeittävyys on matala.

Lue koko artikkeli täältä

Kuva: Tiina Merikoski


Jaa kirjoitus