CO-CARBON -hankkeen tutkijat Matti Kuittinen, Ranja Hautamäki ja Mari Ariluoma ovat olleet osana tutkimusryhmää, joka on juuri julkaissut artikkelin kaupunkien puiden, kasvillisuuden ja kasvualustojen ilmastovaikutusten tuomisesta osaksi tuotetietoja.
Kaupunkivihreä – puut, pensaat ja muu kasvillisuus sekä niiden kasvualustat – on keskeinen osa kaupunkeja ja koko ajan tärkeämpi niin kaupunkilaisten hyvinvoinnin, pienilmastovaikutusten kuin kaupunkiluonnon monimuotoisuudenkin näkökulmasta. Toistaiseksi kuitenkin tiedetään varsin vähän näiden kaupunkiluonnon elementtien hiilensidontakyvystä eikä kaupunkivihreän suunnitteluun ja toteuttamiseen ole tarjolla samanlaisia ohjeistuksia tai standardeja kuin esimerkiksi rakennusten osalta.
Tuoreessa artikkelissa peräänkuulutetaan viherrakentamisen tuotteiden ympäristötietojen standardisoinnin tarpeellisuutta, mutta keskustellaan myös niiden laatimiseen liittyvistä haasteista.
Tutkimustyö on tehty yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (LUKE) ja Helsingin yliopiston kanssa.
Lue lisää Aalto-yliopiston uutisista.
Linkin open access -julkaisuun löydät täältä.