CO-CARBON-tutkijat arvioivat keinoja, joiden avulla hiilinieluja ja -varastoja saadaan lisättyä kasvillisuuteen ja maaperään. Hiedanrannassa Tampereella tehdyssä selvityksessä kävi ilmi, että etenkin puiden määrä ja kasvualustan laatu vaikuttavat hiilen sidontaan.
Tampereen kaupunki pyrkii hiilineutraaliksi, ja Hiedanrannan kaupunginosa jopa hiilinegatiiviseksi vuoteen 2030 mennessä. Tämän saavuttamiseksi päästöjen radikaalin vähentämisen rinnalle tarvitaan hiilinieluja. Kaupunkivihreän hiilensidonnasta suuri osa voi tapahtua rakennetussa ympäristössä, kuten puistoalueilla ja pihoissa.
CO-CARBON-tutkijat ovat mallintaneet tapoja, joiden avulla Hiedanrannan korttelipihojen ja puistoalueiden hiilinieluja ja -varastoja saadaan lisättyä.
Mallinnuksessa on selvinnyt, että korttelipihoilla tehokkain tapa lisätä hiilinieluja on lisätä puiden määrää. Tutkijoiden mukaan maanvaraista kasvillisuutta, eli maan pinnalle toteutettuja istutuksia tulee suosia kasvikattojen sijaan. Hiedanrannan puistoalueilla puiden tiheydellä ja puulajien koolla sekä maanpeitekasvillisuuden valinnoilla, kuten rehevällä niityllä tai nurmikolla, on suuri vaikutus alueen hiilinieluun. Tutkijat havaitsivat suurimman hiilinielun tiheillä, puustoisilla alueilla, joissa maanpeitteenä oli nurmikko.
– Myös kasvualustassa käytetyn orgaanisen aineksen alkuperä vaikuttaa merkittävästi kasvualustan kykyyn sitoa hiiltä. Jätteestä, kuten kompostista tai muista kierrätysmateriaaleista, jalostettu kasvualusta on ilmaston kannalta parempi kuin neitseellisten luonnonvarojen, kuten turvepohjaisten kasvualustojen käyttö. Lisäksi biohiilellä on myönteinen vaikutus maaperän hiilivarastoon, kertoo Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Liisa Kulmala.
Hiedanrantaan suunnitteilla olevat maanvaraiset viheralueet sitovat ilman hiilidioksidia vuodessa arviolta 4600 tonnia.
– Hiilensidonnassa on tärkeää muistaa kaupunkiluonnon monihyötyisyys: kaupunkiluonto lisää myös viihtyisyyttä, viilentää kaupunkeja, auttaa hulevesien hallinnassa ja tukee luonnon monimuotoisuutta. Kaupunkivihreää tarvitaankin paikallisesti kaikkialla kaupungissa, sanoo kaupunkimeteorologian professori Leena Järvi Helsingin yliopistosta.
Lue lisää Hiedanrannan tutkimusraportista: https://cocarbon.fi/tutkimus/hiedanranta/
Teksti: Leena Järvi, Liisa Kulmala ja Ranja Hautamäki
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere