Ajankohtaista

Tiede x taide: CO-CARBON arvioi yhteisöllisen Minimetsän hiilensidontapotentiaalia

Uusi Minimetsä-taideteos tarkastelee lähiluonnon monimuotoisuuden ja yhteisöllisyyden mahdollisuuksia Mänttä-Vilppulan taidekaupungissa. CO-CARBON on arvioinut Minimetsän puiden hiilensidontapotentiaalia ja olimme mukana myös avajaisissa 31.5.2022. 

Avajaisvieraat suojautuivat sateelta teltan alle pullan ja kahvin merkeissä. Kuva: Marko Marin.

Avajaisia vietettiin sateesta huolimatta lämpimissä tunnelmissa ja paikalle saapui runsaasti myös Minimetsän suunnittelussa ja istuttamisessa mukana olleita kaupungin edustajia sekä puutarhureita ja asukkaita. Asukkaat ovat saaneet osallistua Minimetsän kasvien valintaan ja istutukseen osana prosessia ja paikalle on jo ehditty suunnitella monenlaisia aktiviteetteja tulevien vuosien varalle.

Myös taiteilija Nina Backman kiitti puheessaan paikallisia toimijoita ja asukkaita, ja korosti Minimetsän yhteisöllistä ulottuvuutta: kaupunkiluonto voi toimia paitsi rauhoittumisen paikkana ja hiilinieluna, myös yhdessä tekemisen mahdollistajana. Esimerkiksi aivan Minimetsän viereen pian avautuvan nuorisotalon kävijät pääsevät keksimään kohteelle itselleen sopivaa käyttöä.

Mänttä-Vilppulan Minimetsä on yhteydessä Backmanin vetämään Miljoonan puun talkoot-hankkeeseen, jonka tavoitteena on istuttaa Suomeen miljoona puuta sekä rakentaa puita istuttamalla hiljaisia tiloja, jotka luovat vehreyttä, lisäävät hyvinvointia ja auttavat luonnon monimuotoisuuden suojelemisessa.

Avajaisissa esiintynyt Mäntän sekakuoro kajautti ilmoille muun muassa Oravan laulun. Kuva: Marko Marin

Avajaisissa esiintynyt Mäntän sekakuoro, jolla on Minimetsässä oma nimikkopuu, kajautti ilmoille muun muassa Oravan laulun. Kuva: Marko Marin

Tutkija Outi Tahvonen tutustui avajaispäivänä alueelta löytyviin hedelmäpuihin.

Avajaisissa kuultiin Backmanin lisäksi muun muassa Mänttä-Vilppulan kaupungin kulttuurijohtajan Antti Korkan sekä CO-CARBON-tutkija Outi Tahvosen puheenvuoro. Tahvonen työskentelee Hämeen Ammattikorkeakoulussa tutkijayliopettajana. Hän korosti puheessaan sitä, miten tärkeää on ymmärtää ja havainnollistaa ilmastonmuutoksen näkymistä kotipuutarhoissa ja lähiluonnossa. Oman kokemuksen kautta pääsee usein käsiksi myös toivoon ja tekemiseen, joka auttaa ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhan käsittelyssä.

Uuden tutkimustiedon ja käytäntöjen avulla kaupunkivihreän hiilensidontakykyä olisi mahdollista hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Hiilen sitoutumisen ja varastoitumisen arvioimisen haasteena on, että kaupunkiympäristössä on paljon erilaisia olosuhteita ja erityyppisiä viheralueita. CO-CARBON-hankkeessa pyritään ymmärtämään yhä paremmin kaupunkivihreän hiilensidontapotentiaalia.

Myös Minimetsän kasveihin sitoutuu ilmakehästä hiiltä yhteyttämisen (fotosynteesi) kautta. Hiiltä puolestaan vapautuu orgaanisen aineen hajotessa (maahengitys) ja kasvien oman aineenvaihdunnan seurauksena (kasvihengitys). Oheisessa kuvassa negatiivinen nettoarvo tarkoittaa, että yhteyttäminen on hiilidioksidipäästöjä suurempaa eli Minimetsä on toiminut ilmakehän hiilen nieluna. Voit lukea lisää Minimetsä-yhteistyöstämme täältä.

Arvio Minimetsän hiilensidontapotentiaalista. Kuva: CO-CARBON.

 

 

 

 

 

 


Jaa kirjoitus

Kuuntele