Ajankohtaista

Kaupunkivihreän rakentamisen ja ylläpidon merkityksestä tutkimustietoa

Viheralueiden roolista ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten hillinnässä kaupungeissa ei vielä tiedetä riittävästi. Kasvit ja maaperä sitovat ilmakehän hiiltä, muokkaavat pienilmastoa, tukevat huleveden hallintakeinoja sekä vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin. Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on mukana CO-CARBON-hankkeessa, joka tähtää kaupunkivihreän eli julkisten ja yksityisten viheralueiden hiilen sitomisen tehostamiseen.

Tutkijayliopettaja Outi Tahvosen mukaan tavoitteena on selvittää, miten hiilensidontaa pystytään tukemaan kaupunkivihreän rakentamisessa ja hoidossa yksityisillä, puolijulkisilla ja julkisilla viheralueilla niin materiaali- ja työtapavalinnoilla kuin yksilöiden ja yhteisöjen päätöksenteolla.

Lisäksi HAMKin rooli konsortiohankkeessa on tutkia hiilensidonnan monitieteistä ja -hallinnollista päätöksentekoa. Osana kokonaisuutta tutkitaan viranomaisten ja asiantuntijoiden vuorovaikutussuhteissa kehittyvää hiiliviisasta asiantuntijuutta

Tutkimus on osa CO-CARBON-hanketta, jolle Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi kaiken kaikkiaan 3,6 miljoonan rahoituksen kolmeksi vuodeksi. Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa korkeatasoista tutkimusta, jolla etsitään konkreettisia ratkaisuja suuriin ja monitieteistä otetta vaativiin haasteisiin.

HAMKista hankkeeseen osallistuu HAMK Bion ja HAMK Edu -tutkimusyksiköt.

Tämä on toinen kerta, kun HAMKille myönnetään rahoitus STN-ohjelmasta. Ensimmäinen myönnettiin Biocolour-hankkeelle, jossa HAMK tutkii muun muassa biopohjaisten väriaineiden sovellusmahdollisuuksia.

Alunperin julkaistu:
https://www.hamk.fi/2020/merkittava-rahoitus-suomen-akatemialta-kaupunkivihrean-hiilensidontatutkimukseen/


Jaa kirjoitus

Kuuntele