Terve ja elinvoimainen maaperä on elämän perusta – myös kaupungeissa. Maaperää ei silti useinkaan mielletä kaupunkisuunnittelun lähtökohdaksi. Kevään 2024 aikana kaupunkimaaperä on noussut keskusteluun eri foorumeilla ja eri näkökulmista. Myös CO-CARBON järjesti maaperälähtöisestä kaupunkisuunnittelusta politiikkadialogin 14.5.2024 Tieteiden talolla yhdessä Ympäristötiedon foorumin (YTF) ja Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran (YHYS ry) kanssa. Tilaisuudessa puhujien joukossa olivat CO-CARBON-hankkeesta tutkijat Liisa Kulmala, Ranja Hautamäki ja Outi Tahvonen, jotka kertoivat hankkeen uusista maaperään liittyvistä tutkimustuloksista.
Maaperän merkitys kaupunkiluonnon hiilenkierrossa
Yksi CO-CARBON-hankkeen keskeisimmistä tavoitteista on pyrkiä ymmärtämään kaupunkiluonnon toimintamekanismeja, jotta voidaan ennustaa, miten luonto toimii muuttuvassa ilmastossa ja miten kaupunkiluontoa voitaisiin kehittää ja hoitaa mahdollisimman ilmastoystävällisesti. Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Liisa Kulmala avasi omassa puheenvuorossaan tähän liittyviä tutkimustuloksia maaperän ja hiilenkierron osalta. Tulosten mukaan uusien istutusten hiilipäästöt voivat olla aluksi suuria, mutta istutukset kääntyvät hiilinieluiksi ajan kuluessa. Sen vuoksi on tärkeää tehdä pitkäaikaisia istutusratkaisuja. Myös kierrätysmaiden käyttö on olennaista, mikäli ei voida käyttää olemassa olevaa maaperää kasvualustana. On parempi, että muualta kaupungin sisältä tuotua jätemaata hyödynnetään kasvualustana, kuin että se vapauttaisi hiilidioksidia toimettomana ja sen sijaan käytettäisiin uusia turvepohjaisia kasvualustoja. Kierrätysmaiden käyttö vähentää siis päästöjä kaupungin tasolla.
Miksi siirtyminen maaperälähtöisyyteen kaupunkisuunnittelussa olisi tärkeää?
Aalto yliopiston professori Ranja Hautamäki tarkasteli puheenvuorossaan maaperää laajemmasta kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Hän toi puheenvuorossaan esiin, että vaikka kokonaisuutena rakentamisen viemä maankäyttö Suomessa on laskussa, siitä edelleen suuri osa (kahdeksassa suurimmassa kaupungissa 34 %) kohdistuu metsiin tai muille luonnontilaisille alueille. Lisäksi etenkin tiiviissä kaupunkirakenteessa on edelleen liikaa läpäisemätöntä pintaa. Hiilensidonnan kannalta läpäisevät, mutta kasvipeitteiset pinnat ovat tärkeitä. Läpäisevät pinnat olisivat hyviä myös ilmastonmuutoksen kielteisten vaikutusten, kuten tulvien ja lämpöaaltojen hallinnassa, sekä terveyden ja luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Hautamäen mukaan nykyiset kaupunkisuunnittelun käytännöt tunnistavat maaperän siis lähinnä rakennettavuuden näkökulmasta, eikä suunnittelun lähtökohtana tai luonnonvarana, jolla olisi arvoa tai edes vaikutusta maanpäälliseen suunnitteluun. Sen sijaan suositaan tiivistä kaupunkirakentamista ja kansipihoja, joilta puuttuu maakontakti ja jotka tuottavat huomattavasti vähemmän ekosysteemipalveluja kuin maanvaraiset ympäristöt. Lisäksi meillä on epäterveitä rakentamisen ”tabula rasa” käytäntöjä, joissa ensin kaadamme lähes kaikki puut tonteilta ja viemme maaperän pois – eli heti alkuun hävitämme lähes kaikki olemassa olevat luonnonresurssit. Maaperän ulossulkevasta ajattelusta tulisi päästä maaperälähtöiseen ajatteluun, jossa ottaisimme huomioon maanalaiset prosessit, eikä suunniteltaisi pelkästään näkyvää pintaa.
Maaperälähtöinen suunnittelu ja maisemarakentaminen vaativat lisää tietoa ja asennemuutosta
Hautamäen mukaan siirtyminen kohti maaperälähtöistä kaupunkisuunnittelua vaatisi aivan aluksi maaperän arvon tunnustamista eli sen kohtelua resurssina ja osana hiilenkierron ja ekosysteemien prosesseja. Meidän tulisi myös tuntea paremmin maaekosysteemien moninaisuus ja verkostomaisuus sekä tunnistaa rakentamisen vaikutukset näiden maaekosysteemien pirstomiseen. Maaperä tulee ottaa huomioon monessa eri mittakaavassa alkaen kansainvälisistä ja kansallisen tason linjauksista ulottuen aina kaavoitukseen ja puistojen ja tonttien suunnitteluun. EU:n maaperästrategiassa on ”No net land take by 2050” -aloite, jonka mukaan rakentamattoman maan ottaminen loppuisi vuoteen 2050 mennessä. Tämä on Keski-Euroopassa jo iso asia, mutta Suomessa siitä ei puhuta vielä edes tavoitteena. Tarvitsemme myös linjauksia kaupunkisuunnittelun tueksi. Kaupunkisuunnittelua ei tietenkään voida tehdä vain maaperän näkökulmasta, mutta maaperä on yksi näkökulma, joka pitää ottaa huomioon. Tästä on jo olemassa hyviä esimerkkejä, esim. Amsterdamista.
Hämeen ammattikorkeakoulun tutkijayliopettaja Outi Tahvonen linjasi myös puheessaan, että rakentamista on tähän saakka tehty lähinnä ihmisen ehdoilla voimakkaiden työkalujen avulla. Nyt meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että ”kasvillisuustöiden” sijaan teemme ”kasvillisuuteen vaikuttavaa työtä tai rakentamista”. Mitä tahansa lähdemme tekemään, vaikuttaa se aina veden, ravinteiden ja orgaanisen aineksen kiertoon. Tulisinkin siis pohtia esimerkiksi, miten rakennusalalla voitaisiin tehdä pieneliölähtöisiä kasvualustoja.
Kasvualustarakentamista voidaan myös tarkastella eri mittakaavatasoilla. Asuinalueen mittakaavassa maaperän ominaisuudet määrittävät perustojen rakentamista, joka määrittää sitä millainen viherrakenne alueelle voidaan tehdä. Tähän asti on ajateltu, että mikä kasvilaji vain voitaisiin istuttaa minne vain säätämällä kasvuolosuhteita. Tulisi kuitenkin alkaa ajatella, että millainen maaperä on ja kuinka sitä voitaisiin hellävaraisesti parantaa ja sitten miettiä mikä kasvi siihen sopisi. Tahvonen päätti puheenvuoronsa kolmeen ehdotukseen. Ensinnäkin siirtyminen maaperälähtöiseen (viher)rakentamiseen edellyttäisi kasvualustan biologisten ominaisuuksien tuntemuksen parantamista (mukaan lukien hiilipäästöt). Toiseksi tulisi tukeutua kasvualustan kytkeytyneisyyteen. Kolmanneksi hoitovaihe tulisi järjestellä uudestaan, eli se tulisi integroida rakentamisen kanssa.
Maaperän monihyötyisyyden ymmärrystä eri näkökulmista
CO-CARBON-hankkeen tutkijoiden lisäksi tilaisuudessa kuultiin avauspuheenvuoro Ympäristöministeriön tutkimusjohtaja Laura Höijeriltä, joka korosti maaperän merkitystä teemana niin kansallisella kuin kansainvälisellä EU-tasollakin. Sannakajsa Velmala Luonnonvarakeskuksesta puolestaan kertoi hankkeesta, jossa tutkittiin Helsingin ja Oulun kaupunkien maaperämikrobistoa, etenkin bakteereja ja sieniä ja niiden monimuotoisuutta. Hänen mukaansa kaupunkiympäristöjen suunnittelussa voidaan hyödyntää myös tietoa mikrobimonimuotoisuudesta ja hyvä olisi, että kaupungeissa olisi monenlaisia erilaisia viheralueita eri tarkoituksiin. Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Aki Sinkkonen pureutui puheessaan maaperämikrobikontaktien merkitykseen ihmisen terveydelle. Hän korosti, että nimenomaan fyysinen kosketus maahan on tärkeää terveyden kannalta. Helsingin kaupungin maisema-arkkitehti ja projektijohtaja Sari Knuuti puolestaan puhui kierrätyskasvualustojen käytöstä ja niihin liittyvistä haasteista. Helsinki on ollut uranuurtaja kierrätyskasvualustojen kehittämisessä ja nyt ne ovatkin jo valtavirtaa, mutta Knuuti painotti, että toiminnasta täytyy tehdä järjestelmällistä ja että toimiva toteutusketju edellyttää moniammatillista yhteistyötä.
Tilaisuus päättyi paneelikeskusteluun maaperälähtöisestä kaupunkisuunnittelusta. Panelistit pohtivat muun muassa mitä tarvittaisiin, että kaupunkimaaperä saataisiin vahvemmin osaksi ilmastoon, terveyteen ja monimuotoisuuteen liittyviä ympäristötavoitteita? Lue lisää paneelikeskustelusta täältä.
Koko tilaisuuden tallenne on katsottavissa Ympäristötiedon foorumin YouTube-kanavalla.
Aloituskuva: CO-CARBON