Kaupunkien viheralueiden erilaiset hyödyt esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin tunnetaan, mutta hiilensidonnan merkitystä ei ole tutkittu tarpeeksi.
Aalto-yliopisto on mukana monialaisessa CO-CARBON-hankkeessa, jossa tutkitaan keinoja tuoda viheralueiden hiilensidonta mukaan kaupunkisuunnitteluun ja päätöksentekoon. Ratkaisuja haetaan kaupunkivihreän nykyistä tehokkaampaan hyödyntämiseen ilmastonmuutoksen hillitsemisessä sekä sen vaikutuksiin sopeutumisessa.
Yksi tutkimuksen haaste on se, miten viheralueiden moninaiset hyödyt saadaan näyttäytymään kokonaisuutena siten, että niillä olisi aitoa vaikuttavuutta osana päätöksentekoa eivätkä jäisi muiden tavoitteiden varjoon.
Aalto-yliopiston arkkitehtuurinlaitoksen tutkimusryhmää johtaa professori Ranja Hautamäki. Osatutkimuksen tavoitteisiin sisältyy myös kaupunkiviheralueiden elinkaariarvioinnin kehittäminen.
CO-CARBON konsortioon kuuluu Aalto-yliopiston lisäksi tutkijoita Helsingin yliopistosta, Ilmatieteenlaitokselta, Hämeen ammattikorkeakoulusta ja Kööpenhaminen yliopistosta. Hanke tuo yhteen ilmakehä-, maaperä- ja sosiaalitieteilijöitä sekä maisema-arkkitehteja. Monialaisuus on Hautamäen mukaan välttämätöntä, kun tutkitaan ilmastonmuutoksen hillinnän kaltaisia monimutkaisia ilmiöitä.
Strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmista rahoitetuilta tutkimushankkeilta edellytetään laajaa ja tehokasta yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tieteellisen tiedon jalkauttamista käytäntöön. Siten myös CO-CARBON-hankkeessa vuorovaikutukseen ja vaikuttamiseen on panostettu huomattavasti. Uusia ratkaisuja ja tietoa tuotetaankin paitsi tieteellisen tutkimuksen keinoin myös vuorovaikutteisesti yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa.
Alunperin julkaistu:
https://www.aalto.fi/fi/uutiset/kaupunkien-viheralueet-auttavat-ilmastonmuutoksen-hillitsemisessa