Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 22.11.24 CO-CARBONin entinen tutkija ja nykyinen yhteistyökumppani Jussi Lampinen muistuttaa, että metsien ei tulisi tarvita uhanalaisia luontotyyppejä ollakseen kaupungissa suojelun arvoisia. Hänen mukaansa metsien merkitys monihyötyisinä kestävyyshaasteiden ratkaisuina on jo nyt valtava.
Kun Helsinki tiivistyy viheralueiden kustannuksella, jää yhä pienempi viherpinta-ala yhä suuremman väestön tarpeiden ja arvojen ristituleen. Sekä Riistavuoressa että Kumpulanmäessä tätä tiivistymistä vastustetaan vetoamalla kohteiden luontoarvoihin.
Vuorovaikutusraportti Riistavuoren kaavoituksesta kuitenkin toteaa, ettei esimerkiksi alueella sijaitsevaan suohon liity suojeluun velvoittavia arvoja. Kumpulanmäen vaahterametsän vastaava raportti taas toteaa, että alueella sijaitseva metsikkö ei kasvillisuudeltaan kulttuurivaikutteisena edusta uhanalaista vaahteralehdon luontotyyppiä. Raporteista ensimmäinen osuu asian ytimeen toteamalla, etteivät kaikki luontoarvot ole samanvertaisia.
Kuinka luontoarvoja asetetaan tärkeysjärjestykseen? Kuka tämän tekee? Tutkimus toisensa perään korostaa viheralueiden merkitystä kaupunkiluonnon monimuotoisuudelle ja hiilensidonnalle, mutta myös sille, mitä on elää hyvää elämää kaupungissa. Tämä monihyötyisyys korostaa, kuinka tärkeää kaupunkisuunnittelussa olisi tarkastella viheralueiden luontoarvoja useasta eri näkökulmasta. Samalla se muistuttaa, kuinka vaikeaa arvojen vertailussa on saapua objektiivisen ”totuuden” äärelle – sen, mikä kaupunkiluonnossa on riittävän arvokasta tullakseen suojelluksi.
Erityisesti asukkaiden näkökulmasta objektiivisuuden ihanne murenee nopeasti, sillä paikkaan sidotut arvot ovat vahvasti kontekstisidonnaisia: se, mikä meille lähiluonnossa on tärkeää, riippuu siitä, keitä olemme, missä asumme, ja kuinka nautimme viheralueista. Luontoselvityksissä arvojen mittatikkuna taas käytetään uhanalaisten lajien ja luontotyyppien läsnäoloa sekä niiden edustavuutta ja harvinaisuutta. Kun luontoa kaupungissa katsoo tästä vinkkelistä, saa toki tarkan mutta lopulta vain yhden kuvan siitä, mikä on arvokasta ja mikä ei, ja kenelle.
Kun eri käsitykset suojelun arvoisista alueista ovat ristiriidassa, ehdotetaan ratkaisuksi usein paikallisen tiedon ja asiantuntijatiedon yhdistämistä sekä niiden viheralueiden tunnistamista, joissa erilaisia luontoarvoja kuvaavat aineistot ovat keskenään linjassa. Näin on tehty myös Helsingissä.
Jos aineistoa kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta, hiilensidonnasta ja asukkaille tärkeistä luontoarvoista Helsingissä yhdistelee, korostuu näiden kaikkien kolmen kannalta tärkeänä erityisesti yksi viheraluetyyppi: metsät. Eivät rakennetut viheralueet, kantakaupungin historialliset puistot, tai edes mereisen pääkaupungin kallisarvoinen rantamaisema. Vaan metsät.
Jussi Lampinen
filosofian tohtori, tutkija
Kööpenhaminan yliopisto
Voit lukea mielipidekirjoituksen alkuperäisessä yhteydessään täältä.