Ajankohtaista

Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaalilla tutustutaan kaupunkiluonnon tutkimukseen, suunnitteluun ja rakentamiseen

Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävä festivaali kutsuu oppimaan uutta hiiliviisaan kaupunkiluonnon merkityksestä, monimuotoisuudesta ja tutkimuksesta.

Verkossa 24.5. – 4.6. järjestettävän festivaalin aikana esitellään monipuolisesti kaupunkivihreän tutkimuksen teemoja sekä CO-CARBON-tutkimushankkeen tutkijoita, yhteistyökumppaneita ja kohdealueita. Yhteistyössä hankkeen kumppaneiden kanssa toteutettujen festivaalitapahtumien avulla herätetään keskustelua, tehdään tutkimustyötä tutuksi sekä jalkautetaan tuloksia.

-Kaupunkien viheralueilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja sen vaikutuksiin sopeutumisessa. Kaupunkivihreä tukee sekä ihmisten että ilmaston hyvinvointia, kertoo CO-CARBON-hankkeen johtaja apulaisprofessori Leena Järvi Helsingin yliopistosta.

-Hiiliviisas kaupunkivihreä-festivaalin aikana haluamme jakaa erilaisille kohdeyleisöille tietoa hiiliviisaan kaupunkiluonnon merkityksestä tutkimuksen, suunnittelun, rakentamisen ja käytön näkökulmista.

Hankkeen tavoitteena on mitata ja mallintaa kaupunkivihreän hiilensidontakykyä. Uusia ratkaisuja hiiliviisaan kaupunkivihreän suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon kehitetään paitsi tieteellisen tutkimuksen keinoin myös vuorovaikutteisesti yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Hankkeessa tehtävästä työstä kerrotaan myös uusilla videoilla, joista ensimmäisen voit katsoa tämän postauksen lopussa.

-Festivaalin aikana järjestämme esimerkiksi tutustumiskäyntejä tutkimuskohteisiin sekä käytännön ratkaisuja ja toimintatapoja esitteleviä tilaisuuksia yhteistyökumppaneidemme kanssa, kertoo hankkeen vuorovaikutusvastaava Tiina Merikoski.

Ohjelmaan sisältyy lisäksi esimerkiksi työpajoja, joihin kutsutaan kaupunkiympäristön suunnittelijoita työskentelemään hankkeen tutkijoiden kanssa.

-Asukkaita ja koululaisia varten järjestämme myös opastettuja kierroksia sekä keskustelevia kävelyitä tutkimuskohteissa ja niiden ympäristöissä, jos koronatilanne sen sallii, Merikoski lisää.

Festivaalin aikana halutaan tavoittaa asiantuntijoiden lisäksi myös laajempaa yleisöä ja saada näkyvyyttä hiiliviisaan kaupunkiluonnon tutkimukselle. Festivaaliviikko on hyväksytty EU Green Week 2021 viralliseksi kumppanitapahtumaksi ja avauswebinaari Tulevaisuuden hiiliviisas kaupunkiluonto on päässyt osaksi Tutkitun tiedon teemavuotta 2021.

FESTIVAALIN OHJELMA

Festivaalin avaa kaikille avoin Tulevaisuuden hiiliviisas kaupunkiluonto -webinaari, joka lähetetään suorana Tiedekulmasta tiistaina 25.5.2021 klo 13-15. Keskustelua pystyt seuraamaan tapahtumapäivänä livenä sekä tilaisuuden jälkeen tallenteena tästä.

Muita festivaaliviikkojen tapahtumia:

Ma 24.6.: Luontokävely Kumpulassa (avoin tapahtuma, täynnä)

Ke 26.5.: Garden Coach – hiilipuutarhurin pihavalmennus -webinaari

To 27.5.: online-työpaja tutkimuksen kohdealueiden suunnittelijoille

Ma 31.5.-pe 4.6.: Ilmastoviisas kaupunkivihreä näyttely – Aalto yliopiston maisema-arkkitehtuurin opiskelijoiden Lahdesta näytteillä Lahden infopisteessä 

Ma 31.5.: työpaja osallistuvien paikkatietomenetelmien käytöstä suunnittelijoille

Ti 1.6.: Sitra Lab HERÄÄMÖ x CO-CARBON: Mitä voimme tehdä kaupunkiluonnon tukemiseksi? (avoin tapahtuma, ilmoittaudu linkin kautta)

Ke 2.6.: Hiiliviisas kaupunkiniitty: ‘Seuraa niittykävelyille’ – nauhoitettujen keskustelujen ja reittikarttojen julkistaminen, yhteistyössä BSAG (avoin tapahtuma)

Festivaalin oma, päivittyvä sivu.

Katso video: hankkeen työpakettien 1 ja 3 työskentelyä esittelemässä CO-CARBONin vastuullinen johtaja apulaisprofessori Leena Järvi sekä tutkijatohtori Jussi Lampinen Helsingin yliopistosta.

 

Kuva: Tiina Merikoski/CO-CARBON

 

 

 

 


Jaa kirjoitus

Kuuntele