Ajankohtaista

CO-CARBON uutiskirje 1/2022

CO-CARBON on strategisen tutkimuksen neuvoston CLIMATE-ohjelmasta rahoitettu monialainen tutkimushanke, jossa mitataan ja mallinnetaan kaupunkivihreän hiilensidontakykyä. Mittaustulosten ja tutkimuksen kohdealueiden avulla kehitetään käytäntöjä ja uusia ratkaisuja hiiliviisaan kaupunkivihreän suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon.

Tutkimusryhmään kuuluu ilmakehä-, maaperä- ja sosiaalitieteilijöitä sekä maisema-arkkitehteja. Uusia ratkaisuja ja tietoa tuotetaan paitsi tieteellisen tutkimuksen keinoin myös vuorovaikutteisesti yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Laajan yhteistyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja edistää hiilensidontaa parantavien päätösten tekemistä.

Tutkimuksen eri osa-alueisiin voi tutustua katsomalla lyhyet videot CO-CARBONin YouTube-kanavalta. Videot on toteuttanut hankkeen tutkimusavustajana toimiva maisema-arkkitehtuurin maisteriopiskelija Sofia Kangas.

Tässä uutiskirjeessä kerromme kuulumisia ensimmäiseltä hankevuodelta. Tilaamalla uutiskirjeen saat tietoa tutkimustuloksista, ajankohtaisista julkaisuista ja tapahtumista sekä erilaisista yhteistyön tavoista kumppaneidemme kanssa. 

Tapahtumia, seminaareja ja keskustelua hiiliiviisaasta kaupunkivihreästä

Vuoden ensimmäinen iso tapahtumakokonaisuus, Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaali, järjestettiin touko-kesäkuun vaihteessa. Koronatilanteen vuoksi festivaalitapahtumat järjestettiin verkossa, mikä osaltaan helpotti osallistumista ja yleisöä saavutettiinkin laajasti.

Osallistujia saatiin mukaan kutsuvierastilaisuuksien parista kymmenestä laajalle yleisölle avoimien tapahtumien vajaaseen pariin sataan. Keskustelua sekä uusia yhteistyöavauksia syntyikin vauhdilla. Festivaaliviikot olivat osa EU Green Weekin kumppanitapahtumia sekä Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa.

Poimintoja ohjelmasta ja linkit tallenteisiin:

 

Alkukesän festivaalin lisäksi CO-CARBON-tutkijat ovat ehtineet mukaan myös moneen muuhun.

Toukokuun alussa toteutettiin Carbon-smart Urban Landscape -seminaari yhteistyössä toisen STN-rahoitteisen tutkimushankkeen, SmartLandin sekä Aalto Networking Platformin kanssa osana Euroopan Unionin New European Bauhaus -ohjelmaa. Seminaari oli osa pohjoismaisten yhteissuunnittelutilaisuuksien kokonaisuutta, joiden kaikkien tulokset koottiin Euroopan komissiolle osoitettuun raporttiin.

Lokakuussa pidettiin CLIMATE-ohjelman vuosiseminaari, johon osallistuivat kaikki ohjelmasta rahoitetut tutkimushankkeet. Ohjelman avulla haetaan ratkaisuja siihen, minkälaisia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai sopeutumiseen liittyviä valintoja ihmiset voivat tehdä ja miten yhteiskunta voi näitä tukea ja mahdollistaa. Ilmastoviisaiden valintojen yhteiskunta -seminaarin tallenteen voi katsoa täältä.

Marraskuun alussa CO-CARBON-hankkeen johtaja Leena Järvi osallistui Glasgow’ssa pidettyyn COP26-ilmastokokoukseen esittelemällä hankkeen sekä osallistumalla Lahden, Oslon ja Tukholman kaupunkien pormestarien kanssa yhteiseen keskustelutilaisuuteen. Tallenne on katsottavissa täällä.

 

Yhteissuunnittelua ja tiedon tuottamista yhdessä hankekumppaneiden kanssa

CO-CARBON-hankkeessa ei ainoastaan jaeta tietoa valmiista tutkimustuloksista, vaan sidosryhmät ja hankekumppanit osallistuvat eri tavoin tiedon tuottamiseen ja uusien menetelmien kehittämiseen. Tutkimustyö on kytketty erilaisiin kohdealueisiin, jotka palvelevat tutkimuksen eri osa-alueita. Yksi esimerkki kohdealueesta on Kumpulan koulukasvitarha, jonka alueelle sijoitetun mittauskaluston avulla kerätään tietoa hiilensidontakyvystä sekä edistetään koululaisten tietämystä viheralueiden hiiliviisaudesta.

Otaniemeen Aalto-yliopiston kampusalueella sijaitsevalle Ossinlammelle perustettiin kevään aikana toinen keskeinen mittausasema. Yrityskumppanimme Lassila&Tikanoja ja Hyvinkään Tieluiska rakensivat osan nurmialueesta uudelleen käyttäen nykyisiä kaupunkinurmelle annettuja ohjeistuksia. Osa nurmikosta jätettiin ennalleen ja mittauskaluston avulla tietoa saadaan sekä vanhan että uuden nurmen hiilensidontakyvystä sekä hoidon vaikutuksesta siihen.

Helsingin Kruunuvuorenrannassa ja Tampereen Hiedanrannan alueella puolestaan tutkitaan hiiliviisaan kaupunkivihreän suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviä tekijöitä. Yhteistyö kaupunkisuunnittelijoiden kanssa käynnistettiin kutsumalla heidät toukokuun lopussa toteutettuun työpajaan. Työpajassa pohdittiin muun muassa sitä, mitkä tekijät kasvattavat maankäytön ja kaupunkivihreän hiilijalanjälkeä sekä millä tavoilla hiilikädenjälkeen voidaan vaikuttaa.

Jo aiemmin keväällä järjestettiin kick-off työpaja niille hankkeen yhteistyöyrityksille ja järjestöille, jotka ovat tekemisissä suoraan tai välillisesti kaupunkivihreän rakentamisen ja kunnossapidon prosesseissa. Työpajan tavoitteena oli tutustua osanottajien olemassa oleviin hiiliviisaisiin käytäntöihin ja toimintalinjauksiin, mutta samalla kohdentaa huomiota erityisesti hiiliviisaan kasvillisuuden rakentamiseen ja kunnossapitoon.

Helsingissä tutkitaan asukkaiden näkemyksiä kaupunkiluonnon hiiliviisaudesta

Sosiaalisesti kestävä päätöksenteko koskien kaupunkiviheralueiden käyttötarkoitusta, ilmettä, hoitoa ja määrää edellyttää asukkaiden kuulemista sekä monensuuntaista vuorovaikutusta viheralueiden suunnittelijoiden, rakentajien ja käyttäjien välillä. Siksi hankkeessa tutkitaan myös asukkaiden ja kaupunkiluonnon käyttäjien näkemyksiä hiiliviisaudesta sekä sitä, miten oikeudenmukaisena he kokevat kaupunkiviheralueisiin liittyvän päätöksenteon.

Kevään ja kesän aikana Helsingin Kumpulassa toteutettiin asukaskysely , jossa kartoitettiin mitä viheralueiden hiiliviisaus alueen asukkaille merkitsee. Tutkijat myös vierailivat Kumpulan luonnontiedelukiossa ja esittelivät koulun oppilaille kyselyä sekä siihen liittyvää tutkimusta. Kyselyn alustavista tuloksista koostettiin englanninkielinen tiivistelmä, jonka voi lukea täältä.

Kumpulan kysely toimi pilottina vastaavalle koko Helsingin kattavalle kyselytutkimukselle, joka toteutettiin syksyllä. Tuloksia analysoidaan parhaillaan ja voit lukea niistä myöhemmin nettisivuiltamme. Tulokset auttavat esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ammattilaisia huomioimaan asukkaiden näkemykset hiilensidonnasta ja oikeudenmukaisuudesta viheralueiden suunnittelussa.

Lisää poimintoja ensimmäiseltä hankevuodelta

  • Kuittinen ym. (2021) keskustelevat The International Journal of Life Cycle Assesmentissa julkaistussa artikkelissaan siitä, miten tärkeää ympäristötietojen standardisointi on suunnittelijoille, jotta viherrakentamisen tuotteiden ilmasto- ja ympäristöhyötyjä voidaan paremmin hyödyntää kaupunkiviheralueiden elinkaariarvioinnissa.
  • Viherympäristö-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa, Kohti hiiliviisasta kaupunkivihreää, käsitellään hankkeen tavoitteita erityisesti viheralan näkökulmasta ja pohditaan esimerkiksi sitä, millaisia haasteita viheraluekäytäntöihin liittyy hiilensidonnan kannalta. Lehteä julkaisee Viherympäristöliitto.
  • Lahden kaupungin infopisteellä nähtiin keväällä Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelijoiden visioita siitä, millainen voisi olla tulevaisuuden ilmastoviisas Lahti. Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden aikana toteutettuja kurssitöitä on nähtävissä myös nettisivuillamme.
  • Monitieteinen ja monikansallinen CO-CARBON-tiimi kokoontui etänä hankkeen kick off-tapahtumaan huhtikuussa. Lokakuussa puolestaan vietettiin tuottelias ja mukava päivä kasvokkain Tarvaspäässä Akseli Gallen-Kallelan museon kauniissa merenrantamaisemissa yhteisartikkeleita suunnitellen.
  • Tulossa: CO-CARBON järjestää yhteistyössä DecarbonHome-hankkeen ja Kaupunkiakatemian kanssa 16.2.2022 aamukahvit otsikolla Vähähiilinen kaupunki – hiiliviisas elinpiiri ja suunnittelujärjestelmä. Tilaisuuden yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin. Tervetuloa mukaan!

 


CO-CARBON-uutiskirjeessä kerrotaan hankkeen tutkimustuloksista, ajankohtaisista julkaisuista ja tapahtumista sekä erilaisista yhteistyön tavoista kumppaneidemme kanssa. Uutiskirje ilmestyy 2-3 kertaa vuodessa, ja voit tilata sen sähköpostiisi täältä.


Jaa kirjoitus

Kuuntele