CO-CARBON hankkeen kahden tutkijan työ tieteen ja taiteen yhdistäjinä saa tunnustusta, kun Nomaji maisema-arkkitehtitoimisto palkitaan ansiokkaasta ja uraauurtavasta työstään korkeatasoisen maisema-arkkitehtuurin, uudistavan suunnittelun ja kokonaisvaltaisen kestävyyden alueilla. Toimiston työssä tiede on tärkeä ulottuvuus ja lähtökohta.
Maisema-arkkitehtitoimisto Nomajin suunnittelutoiminta tunnetaan kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta niin rakennettujen kuin rakentamattomien ympäristöjen suunnitteluun. Heidän suunnitelmansa luovat ratkaisuja lisääntyvien ympäristökriisien massiivisiin haasteisiin kuten kaupunkitulviin, luontokatoon, lämpösaarekeilmiöön ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvuun. Nomajin maisema-arkkitehtuurissa on kantavana voimana elonkirjon hyvinvointi ja siten myös ihmisille viihtyisän ja elinkelpoisen maapallon ja elinympäristöjen luominen.
Vuonna 2020 valmistunut Scandic Grand Central -hotellin sisäpiha Helsingin rautatieaseman vieressä luo yllättävän villin keitaan vesipuutarhoineen kaupungin sykkeen keskelle. Kuva Caroline Moinel.
Toimiston luomistyössä yhdistyvät taide, tiede ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Suunnittelutoiminnan ansioihin lukeutuu laajamittainen tuotanto aina puisto- ja pihasuunnitelmista kokonaisten kaupunkien viherrakennesuunnitelmiin. Nomajin kaltaisia toimijoita tarvitaan luomaan toivoa yhteiskuntaan, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin aloille sekä ratkaisemaan suunnittelualan viimeisen sadan vuoden aikana luomia laajamittaisia ympäristöongelmia.
Vuonna 2015 perustetun Nomajin toiminta pohjautuu ihmisille laadukkaiden ympäristöjen suunnitteluun, kokonaisvaltaiseen uudistavaan suunnitteluun ja ekologiseen näkökulmaan. Lisäksi toimisto on järjestänyt tiedeiltapäiviä ja lapsille suunnattuja työpajoja. Toimiston työssä tiede on tärkeä ulottuvuus ja lähtökohta. Osa Nomajin osakkaista ja työntekijöistä työskentelee myös tutkijoina. CO-CARBON:issa Nomajin osakas maisema-arkkitehti Mari Ariluoma kehittää Viherkerroin-työkalua suunnittelun apuvälineeksi hiilitaseen arviointiin sekä kasvien typologioita hiiliviisaita valintoja tukemaan. Arkkitehti Caroline Moinel puolestaan työskentelee kaupunkivihreän elinkaarianalyysien kehittämiseksi. Nomajin viimeaikaisiin suunnitelmiin kuuluvat esimerkiksi Kaapelipuisto (2023), Uudenkaupungin sini-viherrakenne ja ekosysteemipalvelut (2022), Helsingin kesäkadut (2022), Kintterön terveysmetsä (2021–2022), Postinkantajan yhteispiha (2022), Sipoonlahden koulun piha (2020) ja Keilaniemen rantavisio (2020).
Tänä vuonna valmistunut Kaapelipuisto on lajikirjoltaan huima: pieneen puistoon on istutettu muun muassa tuhansia perennoja (yli 40 eri lajia) ja yli 30 puuta. Kuva Maite González Lauren.
Lisää valtionpalkinnosta: Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Katso Ylen aamun uutislähetys aiheesta (10 min): https://areena.yle.fi/1-67251189
Ryhmäkuva: Erica Nyholm