Kaupunkivihreä ei jakaannu Helsingissä tasaisesti. Latvustopeittävyys (yli 2 metrinen puuvartinen kasvillisuus) vaihtelee kaupunginosittain 3,6 prosentista 63 prosenttiin. Mitä tummempi väri, sen suurempi latvustopeittävyys. Alueet alkavat toimia selkeinä hiilinieluina, kun latvuspeittävyys ylittää 15–25%. Kuva: Antti Kinnunen (Lähde: HSY:n maanpeiteaineistot ja Helsingin yliopiston hiilivuodata)
Kaupunkivihreän muodostamia hiilinieluja ja sen muita hyötyjä ei oteta vielä riittävästi huomioon kaupunkisuunnittelussa. Ranja Hautamäen ja Mari Ariluoman Arkkitehti-lehteen kirjoittamassa artikkelissa kootaan keinoja hiiliviisauden edistämiseksi arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille.
Artikkelissa nostetaan esiin, kuinka nielut ovat saaneet paljon huomiota etenkin metsätaloudessa, mutta niillä on merkitystä myös kaupunkiympäristössä ja siten viherympäristön suunnittelijoiden toimikentällä. Co-Carbon-tutkimushankkeemme tulosten mukaan esimerkiksi Helsingissä hieman alle puolet hiilensidonnasta perustuu kaupunkimetsiin ja loppuosa muuhun viherrakenteeseen. Lisäksi artikkelissa käsitellään muitakin hiilikeskustelussa katveeseen jääneitä teemoja, kuten maaperän merkitystä hiilivarastoina.
Artikkelissa mahdollisuudet hiiliviisauden edistämiseksi kiteytyvät kolmeen kulmakiveen: hiilivarastojen säilyttämiseen, nielujen lisäämiseen ja vähäpäästöisyyteen. Säilyttäminen korostaa olemassa olevien viherympäristöjen merkitystä sekä kaupunkivihreän monihyötyisyyttä ja muiden kuin ilmastohyötyjen paikallisuutta. Nielujen lisäämisessä niin kasvualustalla kuin istutettavilla lajeilla ja niiden tiheydellä on merkitystä. Vähäpäästöiset ylläpidon ja rakentamisen menetelmät puolestaan edellyttävät viheralan elinkaariarvioinnin kehittämistä. Lisäksi artikkelissa käsitellään hiiliviisauteen ohjaamisen keinoja eri suunnittelutasoilla.
Lue lisää Arkkitehti-lehden numerosta 1/2024